
Timalitorniksi nimetty lintutorni kohoaa jätevesiaaltaan toisella puolella.
4.2026 / Sanna-Mari Kunttu
Kevät on lintujen ja lintutarkkailijoiden aikaa. Salon keskustan tuntumasta alkava Halikonlahden esteetön reitti tarjoaa vaivattoman mahdollisuuden päästä seuraamaan lintujen elämää. 1,9 kilometrin kierrosta voi halutessaan jatkaa Halikonlahden lintupolkua myöten, joka lisää käveltävää reilun kilometrin verran.

Halikonlahdelle on helppo tulla lintuja katsomaan tai vai ulkoilemaan esteetöntä reittiä pitkin.
Halikonlahti kuuluu Varsinais-Suomen merkittävimpiin lintukohteisiin. Sen pohjukassa sijaitsee suojeltu Viurilanlahti. Ruovikkorantoineen ja mataline vesialueineen se houkuttelee monipuolista linnustoa. Suojelualueeseen sisältyy lisäksi niittyjä ja laidunmaita.

Esteetön reitti kulkee Halikonlahden ja jätevesialtaan välistä kannasta pitkin, ja kiertää koko altaan.

Reitin varrella voi lukea lisätietoa linnuista opastauluista.
Lahdelle ja läheisille pelloille näkee parhaiten, kun kipuaa ylös jompaankumpaan reitin varren lintutorniin. Matala esteetön lintulava puolestaan tarjoaa näkymät Halikonjoelle. Reitin varrella on lisäksi piilokojuja, joihin voi pujahtaa lintuja tarkkailemaan tai vain istuskelemaan säältä suojaan.

Lintutorneja on kaksi. Niistä näkee niin merelle, altaille kuin Viurilanlahden rantaniitylle.

Jätevesialtaan reunalta löytyy kaksi piilokojua lintujen tarkkailuun.

Esteetön lintulava avaa näköaloja Halikonjoelle ja sen takaiselle rantalaitumelle.
Nyt matala merivedenpinta on paljastanut kahlaajia ruokailemaan houkuttelevan lietteen Viurilanlahden pohjukkaan. Jostain rantaniityltä kantautuu kuovin haikea huuto. Vielä ei ole sentään karja päässyt kevätlaitumille, koska kasvukausi on vasta alussa. Monet linnutkin ovat vielä muuttomatkallaan Suomeen.

Naurulokki on yksi näkyvimmistä ja äänekkäimmistä altaiden asuttajista.

Suomen kansallislintu, laulujoutsen.
Alueen linnustollinen merkitys perustuu myös vanhoihin jäteveden puhdistamon altaisiin, joista on muodostunut lintukeidas. Rehevä kasvillisuus tarjoaa suojaisia ruokailu- ja pesimäpaikkoja vesilinnuille ja ruovikoiden kätköissä viihtyville lajeille, kuten harvinaiselle viiksitimalille. Keväällä, kun puut ja pensaat ovat vasta hiirenkorvilla, näkee altaille hyvin.

Matala merivesi on paljastanut Viurilanlahden rantalietteen, ja se houkuttelee kahlaajia ravinnon etsintään.

Staijitorniksi nimetystä lintutornista avautuu näköalat lietteiden lisäksi läheiselle pellolle.

Reitin varrella on useita taukopaikkoja. Pöytäpenkkiryhmissä on huomioitu se, että niiden ääreen pääsee pyörätuolilla.
Altailla käy melkoinen hyörinä, sillä lintujen pariutuminen ja pesimäpuuhat ovat alkaneet. Ilma on täynnä valkeita siiveniskuja, kun lokit kisailevat keskenään. Äänimaisema on korvia huumaava. Erityisesti naurulokit remakoivat isoin joukoin. Ne ovat asuttaneet altaan keskelle sijoitetun ympäristötaiteilija Jackie Brookmerin teoksen, Veden taian. Teos toimii sekä vettä puhdistavana elementtinä että lintujen pesimäsaarena.

Naurulokit ovat kanspoittaneet vanhat jätevesialtaat.
Linnut pysyttelevät naurulokkeja, fasaaneja ja yksinäistä laulujoutsenta lukuun ottamatta sen verran etäällä, että kiikarit tai kaukoputki helpottavat määritystä. Altaan keskellä sukeltelee tikarinokkainen silkkiuikku ja sen pienempi serkku mustakurkku-uikku. Sympaattinen liejukana pujahtaa nopeasti kasvillisuuden sekaan piiloon. Selaan Tiira-lintutietopalvelun uusimpia havaintoja. Se luo vesilinnuista mittavan listan: jouhisorsa, harmaasorsa, tavi, nokikana, lapasorsa, tukkasotka, tukkakoskelo, isokoskelo, uivelo, punasotka, lapasotka… Lista jatkuu pitkänä.

Kaukoputkella näkee hyvin kauempana avautville lietteile ja rantalaitumille.
Havainnoissa näkyy kevään eteneminen. Joku on nähnyt jo räystäspääskynkin! Näin muuttoaikaan lahden yli lentävät myös satapäiset hanhiparvet. Maastonmuodot ohjaavat mereltä tulevat muuttajat suoraan Halikonlahden yli mantereelle sopiville ruokailu- ja levähdyspelloille, josta matka jatkuu pohjoiseen pesimäalueille.

Jätevesialtaan reunoja ympäröi kasvillisuus, joka tarjoaa suojaisia pesimä- ja ruokailupaikkoja linnuille. Reitti kulkee altaan ympäri.
Halikonlahdelle kannattaa suunnata useamman kerran, sillä luonto on keväällä ja kesän alussa jatkuvassa muutoksessa; jokainen retki tarjoaa jotakin uutta nähtävää ja kuultavaa. Hyönteissyöjät saapuvat vasta lämpimämpien säiden myötä, lähempänä kesää. Silloin iltaretki ruovikoiden äärelle palkitsee, kun pusikoissa ja ruovikossa alkaa yölaulajien konsertti. Pelloilta saattaa kantautua myös kesäyön ikoninen ääni, ruisrääkän narina. Olipa liikkeellä kokenut lintuharrastaja tai utelias ulkoilija, Halikonlahti palkitsee kävijänsä runsailla havainnoilla tässä siivekkäiden valtakunnassa.

Veden taika -teos on vettä puhdistava keinosaari, jossa naurulokit viihtyvät.
Tutustu lisää Halikonlahden esteettömään reittiin VisitSalon -sivuilla.