Jylhiä metsiä, vesistöjä, huimia jyrkänteitä ja laakeita suoalueita. Salon monimuotoinen luonto tarjoaa loistavat puitteet siivekkäiden seuraamiseen.
Salon ympäristö on oiva matkakohde lintujen ystäville. Yksi suosituimmista lintualueista on Halikonlahti, joka on tunnettu lintupaikkana jo 1800-luvulta asti. Rantaa myötäilee 3,1 kilometriä pitkä luontopolku, jonka varrelta löytyy kaksi lintutornia sekä maisemalava. Polku on kevään 2020 aikana tehty esteettömäksi siten, että sitä voi vaivatta kulkea myös pyörätuolilla, rollaattorilla tai lastenvaunuilla.
“Halikonlahden luontopolku sopii niin huippuharrastajille kuin satunnaisille kävijöille. Tänne tulee ihmisiä kauempaakin. Eikä ihme, voihan täällä tavata harvinaisuuksia. Juhannuksena 2019 Halikonlahdelta löytynyt ruskopääsirkku houkutteli paikalle yli tuhat lintubongaria”, kertoo Lasse Kylänpää, salolainen toimittaja ja tietokirjailija.
Kylänpää kertoo, että Halikonlahdella on tavattu kaikkiaan noin 280 lintulajia. Sen rehevä ranta-alue houkuttelee keväisin ja syksyisin paljon muuttolintuja. Halikonlahti ja Uskelanjoen varsi ovat tunnettuja erityisesti “yölaulajistaan”, joita voi kuulla alkukesän myöhäisinä iltoina. “Ne ovat todellisia huippusolisteja. Täällä voi kuulla esimerkiksi luhtakerttusia, viitakerttusia ja pensassirkkalintuja”, Kylänpää sanoo.
Muita Salon suosittuja kohteita ovat Aneriojärven luonnonsuojelualue Suomusjärvellä, Vaisakon luonnonsuojelualue Halikossa ja Latokartanonkoski Perniössä. Yksi vaikuttavimmista on Teijon kansallispuisto, jossa voi Nenustannokan kalliolta katsella Hamarijärvellä saalistavia sääksiä ja nuolihaukkoja.
“Salossa on paljon kuvauksellisia ja hyväkuntoisia retkeilykohteita. Latokartanonkoskella voi nähdä koskikaran ja muuttoaikaan vaikka virtavästäräkin tai idänuunilinnun. Kun kävelee Vanhaa Perttelintietä Uskelan Isokylän emäkirkolle päin, voi alkukesään öinä kuulla paljon yölaulajia. Salon pelloilla ja vesistöissä on keväisin ja syksyisin myös ihailtavana tuhatpäisiä hanhiparvia”, Kylänpää vinkkaa.
Kylänpää on kirjoittanut vuonna 2015 ilmestyneen Linnuntie-kirjan, joka kertoo tutuista suomalaisista laululinnuista. Sitä varten hän kiersi Baltian ja Välimeren maita ja vieraili Etelä-Afrikassa asti. Salossa Kylänpäähän tekee vaikutuksen luonnon monipuolisuus. “Täällä on soita, metsiä ja reheviä jokinotkoja. Merta, järviä ja metsälampia. Viljelysaukeita ja kulttuurimaisemia. Ja toisaalta myös sadan metrin korkeuteen kohoavia kallioita, joilta avautuu upeita maisemia”, hän sanoo.
Rehevän luonnon lisäksi Salosta löytyy kaupunkitaajamia, joissa voi tavata yllättäviä lajeja. “Täällä voi nähdä turkinkyyhkyjä, joita ei Lounais-Suomessa paljon ole”, Kylänpää kertoo.
Salossa arkinenkin ympäristö voi yllättää, kun sitä pysähtyy katsomaan: “Kun keväisin kuljen töihin Vähäjoen vartta pitkin, huomaan, kuinka kevät tekee tuloaan. Silloin on mahtavaa kuunnella kiurun, peipon ja mustarastaan laulua.”
Salon arvoa lintuharrastajien keskuudessa lisää luonnon läheisyys ja lyhyet etäisyydet.
“Kulttuurimaisema vaihtuu hetkessä kansallispuistoalueeksi. Kun Salosta lähtee autolla ajamaan, niin voi puolen tunnin säteellä kohdata valtavasti erilaisia kohteita. Ja julkisillakin on täällä luontokohteisiin helppoa liikkua”, Kylänpää sanoo.
Kevään myötä ihmiset ovat liikkuneet yhä useammin Salon luonnossa. Kylänpää uskoo, että muutos saattaa jäädä pysyväksi. Silloin vastuu luonnossa liikkumisessa kasvaa. “Poikkeustilanne on toivottavasti syventänyt ja herkistänyt luontosuhdettamme. Ihmiset ovat löytäneet luonnon uudestaan, mikä on hienoa. Samalla täytyy huomioida luonto esimerkiksi pitämällä koirat hihnassa ja viemällä roskat pois”, hän korostaa.
Vastuulliseen luontomatkailuun kuuluu myös luontokappaleiden huomioiminen.
“Lintuharrastuksessa on nähtävä, miten eläin käyttäytyy. Kuvaaminen ei ole tärkein asia, vaan se että eläin saa elää rauhassa. Lintujen hätää on osattava tulkita. Tässä auttaa se, että pysyy merkityillä poluilla”, Kylänpää sanoo.
Kylänpää näkee luonnon kokonaisuutena, jossa kasvit, linnut ja nisäkkäät linkittyvät yhteen. Hän kiittelee aktiivisia toimia, joita Salossa on tehty ympäristön vaalimiseksi. “Ruovikkoa laiduntava ylämaankarja on tuonut Halikonlahdella esiin rantalietteen, joka on vesi- ja rantalintujen suosiossa. Siellä levähtää muuttoaikoina satapäin kahlaajia. Tänä keväällä piipahti kaksi avosettiäkin”, Kylänpää iloitsee.
(Artikkeli julkaistu 6/2020, päivitetty 4/2021)